Onpa kiva, että tulit tutustumaan kotisivuihini ja yritykseni palveluihin. Tervetuloa! Luulen, että työnhakuasiat ovat jollain tavoin elämässäsi ajankohtaisia nyt tai lähitulevaisuudessa, tai ehkä haluaisit löytää alan osaajan, jonka voisit tilata luennoimaan näistä aiheista oppilaillesi? Oli kummin tahansa, olet oikeassa paikassa. Sivuiltani löydät palveluni niin yksityisille työnhakijoille kuin oppilaitoksillekin.

Olen Jenni, uravalmentaja. Toimin yrittäjänä, yrityksessäni Viiden tähden Sinä. Ennen yrittäjyyttäni työskentelin palkkatyössä henkilöstöalalla sekä HR-konsultin että henkilöstöjohtajan rooleissa. Tuona aikana luin valtavia määriä CV:itä ja hakemuksia, tapasin tuhansia työnhakijoita ja hoidin sekä asiakasyritysteni että oman tiimini rekrytointeja. Noina vuosina sain kattavasti kokemusta siitä, millaisiin asioihin työnantajat kiinnittävät huomiota työnhaun asiakirjoissa, ja mitä he toivovat niissä näkevänsä. Nyt haluan siirtää kaiken tuon osaamiseni myös Sinulle, jotta työnhakusi helpottuisi ja pääsisit työnhaun hetkellä esittelemään vahvuutesi ja osaamisesi mahdolliselle uudelle työnantajallesi niin kattavasti kuin mahdollista!

Palveluihini kuuluu tällä hetkellä sekä Tuunaa työnhakusi -verkkokurssi että yksilövalmennus, henkilökohtainen Työnhaun tehovalmennus. Lisäksi olen laatinut opiskelijoille suunnatun Onnistuvan oppijan opas -e-kirjan, joka on hyödyllinen erityisesti silloin, kun edessäsi on iso opiskelu-urakka. 

Niin omassa elämässäni kuin toimiessani asiakkaidenikin kanssa, omat arvoni ohjaavat vahvasti toimintaani. Tärkeimmät arvoni ovat vapaus, oikeudenmukaisuus ja halu kehittyä. Valmentajana kunnioitan asiakkaani vapautta olla ja ajatella juuri niin kuin hänelle on ominaista. Minun kanssani saat olla aivan oma itsesi ja tulla valmennettavaksi juuri sellaisena kuin olet.

Toiminnassani teen aina parhaani, ollakseni oikeudenmukainen Sinulle ja muille asiakkailleni. Kerron avoimesti kaiken oleellisen tiedon, jonka tarvitset ennen kurssille tai luennolle osallistumista. Lisäksi sitoudun vaitiolovelvollisuuteen, joten se, että juuri Sinä olet työn haussa, ei koskaan mene kauttani tiedoksi muualle, ellet erikseen niin toivo.

Puhun paljon elinikäisestä oppimisesta ja elän itsekin puheideni mukaisesti. Vaikka työnhakuun liittyvät asiat ovatkin osaamisaluettani, en milloinkaan ajattele olevani valmis, täydellisestä puhumattakaan! Haluan kehittyä kaiken aikaa, oppia uutta ja ammentaa saamastani palautteesta vinkkejä ja ideoita parantaa palvelujani entisestään. Olethan siis matalalla kynnyksellä yhteydessä, jos haluat antaa positiivista palautetta tai kehitysideoita palveluistani! Minut tavoittaa sähköpostitse: jenni@viidentahdensina.fi tai sosiaalisen median kanavista. 

Kuten sanottu, olen valtavan iloinen, että tulit piipahtamaan täällä kotisivuillani! Tavataan valmennuksissa ja sosiaalisen median kanavilla:

Instagram: @ viidentahdensina_valmennus

Facebook: Viiden tähden Sinä – Uravalmennus

Podcast: Viiden tähden Sinä / Spotify ja Apple Podcasts

LinkedIn: Jenni Väisänen

Tuunaa työnhakusi -verkkokurssi

Työnhaun tehovalmennus -yksilövalmennus

Onnistuvan oppijan opas -e-kirja

>